Itä vei viidennen kerran peräkkäin miesten Ykköspesiksen arvo-ottelun voiton
Ottelu ratkesi kotiutuslyöntikilpailun toisella kierroksella, kun Idän joukkueen Lasse Saraluoto löi keskipompun kenttään. Ykköspesiksen Itä-Lännen miesten ottelu päättyi Idälle luvuin 2–1k (0–1, 4–1, 2–1k).
Itä juhli Haapajärvellä jo viidettä kertaa peräkkäin miesten Ykköspesiksen arvo-ottelun voittoa. Ⓒ Media Mimmit / Jenni Jarvenpaa
Ensimmäisellä jaksolla juoksuja nähtiin niukasti. Jakson ainoasta juoksusta vastasi ensimmäisessä vuoroparissa Lännen ykköspalkittu Atte Kontio, joka kotiutti Oskari Lukkarin. Ensimmäisellä jaksolla Idän joukkue onnistui saamaan aikaan vain yhden kolmostilanteen, Lännen joukkueella 3-tilanteita oli kaikkiaan kolme.
Toisella jaksolla Itä sai pelin juonen päästä kiinni ja tahkosi neljä juoksua. Ensimmäinen juoksuista tuli harhaheitolla, jolloin joukkueensa ykköspalkittu Kalle-Tapio Huusko pääsi etenemään kotipesään. Toisen aloittavalla Länsi tuli vielä tasoihin Sami Mikkolanahon kumuralla, jolla kotipesään eteni Joe Vartiamäki.
Idän juoksujuhlat jatkuivat toisessa ja kolmannessa vuoroparissa. Kentän parhaana palkittu Jere Heikkinen kotiutti kahdesti, ensin lyönti kakkospuolelle väliin toi kotiin Leevi Lehdon ja myöhemmin kolmannessa vuoroparissa Heikkisen lyönnillä kotiin eteni Huusko. Myös Aleksanteri Haukka löi Idälle yhden juoksun.
Ottelun voiton ratkeaminen siirtyi kotiutuskilpailuun. Ensimmäisellä kierroksella kumpikin joukkue onnistui tekemään yhden juoksun. Idän Nestori Moisio löi kotiin Elias Elonheimon. Lännen onnistujana Atte Kontio löi, juoksun tuojana Ville Takala.
Kotiutuskilpailun toisella kierroksella Länsi ei onnistunut saamaan juoksuja aikaiseksi. Ottelu ratkesi Idälle jo viidettä kertaa peräkkäin Lasse Saraluodon lyönnillä, jonka turvin Aleksanteri Haukka eteni.
Itä on voittanut miesten Ykköspesiksen Itä-Lännessä neljä edellistä ottelua vuosina 2025, 2024, 2023 ja 2018. Miesten Ykköspesiksen Itä-Länsi houkutteli Ronkaalan stadionille yli 650 katsojaa.