Lippo ja RPL Ykköspesikseen – kaksi kauden ylivoimaisesti kovinta nippua
Miesten suomensarjan kahdesta parhaasta joukkueesta ei jäänyt tällä kaudella epäselvyyttä. Kaksi perinteistä pesäpallokaupunkia juhlivat, kun Oulun Lippo ja Riihimäen Pallonlyöjät nousevat Ykköspesikseen 2027 suvereenin esityksen jälkeen.
Nousijajoukkueet miesten Ykköspesikseen kaudelle 2027: Oulun Lippo ja Riihimäen Pallonlyöjät.
Miesten Ykköspesis palaa Ouluun kahden välivuoden jälkeen, tällä kertaa uudelleen 2024 perustetun Oulun Lipon toimesta. Lippo kärsi kauden ensimmäisen jaksotappionsakin vasta sunnuntaina, kun Jyväskylän Lohi haastoi joukkueen tosissaan Koskenharjulla äänekkäiden kannattajiensa tuella. Lipon nimekäs joukkue napsi 26 voittoa yhtä monesta ottelustaan ja pelasi runkosarjan pistemenetyksittä.
Useampi Superpesis-taustainen peluri ansioitui tärkeillä hetkillä. Itä-Länsi-lukkari Jani Lassila pyöritti peliä vakuuttavasti lautasen äärellä, Jan Hankala kiersi kunnarin takakentän läpilyönnillään ensimmäisessä nousuottelussa ja Matti Korhonen oli oivassa lyöntivireessä, vain muutamia ratkaisijoita mainitakseen.
Riihimäelle Ykköspesis palaa 20 vuoden tauon jälkeen ensi kaudella. Legendaarinen ”Ällä” on jälleen sarjatoiminnassa tutulla nimellä Riihimäen Pallonlyöjät. Kausi eteni myös RPL:n näkökulmasta vakuuttavasti, eivätkä etelälohkon ykkösen kuusi peräkkäistä voittoa pudotuspeleissä jätä sijaa jossittelulle.
– Vuonna 2022 aloimme rakentaa tätä uudestaan. Olemme kehittäneet seuraa johdonmukaisesti. Nyt saavutimme tavoitteen, RPL:n puheenjohtaja Antti Lehti iloitsi Ylen haastattelussa.
Nousuotteluiden sankariksi Vaasan Mailaa vastaan nousi Joonas Tuomi, joka kiersi kunnarin molemmissa otteluissa ja nakutti 14 kärkilyöntiä. Kunnareista jälkimmäinen käynnisti RPL:n villit voitonjuhlat Hietalahden stadionilla.
Miesten Ykköspesiksen joukkueet 2026
Alajärven Ankkuritpesis
Haminan Palloilijat
Jyväskylän Kiri 2020
Kankaanpään Maila
Nurmon Jymy
Oulun Lippo
Puijon Pesis, Kuopio
Riihimäen Pallonlyöjät
Seinäjoen Maila-Jussit
Siilinjärven Pesis
Ulvilan Pesä-Veikot
sekä Superpesis-karsinnan häviäjä