Uutinen

Miesten Ykköspesiksen kärki on todella tasainen ja keskipalkki haastaa

Pelinjohtajien ennen kauden alkua arvioima ennakkosuosikki Puna-Mustat Helsingistä avasi miesten Ykköspesis-kauden räväkästi. Kaksi edellistä kotiottelua Meilahdessa päättyivät kuitenkin tappioon, mikä lisää mielenkiintoa lauantaina päälähetyksenä nähtävään mittelöön nousukuntoista Jyväskylän Kiriä (2020) vastaan.

Kankaanpään Mailan alkukausi on ollut haastava, mutta Puna-Mustia vastaan joukkue vei sarjapisteen. Ⓒ Juha Levonen

12.6.2026

Päävastustajat Haminan Palloilijat ja Kannuksen Ura antoivat sarjakärjelle muistutuksen valmiudestaan haastaa. Todella ikävää jobinpostia Puna-Mustat sai Ura-ottelussa, kun Valokuitunen-jokeri Nooa Hoikka iski ensin kauden upeimman lyönnin kakkosluukusta läpi, mutta loukkaantui ykkös-kakkostaipaleella. Lyöjätilaston ykköstykki taisteli kunnarin yhdellä jalalla ”klenkaten”. Toipumisennusteesta ei ole kerrottu lisätietoa, mikä asettaa ison kysymysmerkin joukkueen sisäpelin ylle. Kokonaisuutena PuMun alkukausi on ollut vahva, vaikka peliesitysten vuoristoratamaisuutta onkin esiintynyt.

– Ailahtelevaa. Paikoitellen tosi hyvää peliä meiltä sekä sisällä että ulkona, mutta taso heittelee vielä vähän liikaa. Tiedämme, että pystymme pelaamaan aika paljon paremmin, pelinjohtaja Antti Väistö näki.

Lauantaina Meilahteen saapuu Jyväskylän Kiri, joka jäi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa täysin vastaantulijaksi. Paljon on kuitenkin tapahtunut tämän jälkeen. Viuhkaan siirtynyt mestaripelinjohtaja Juhani Lehtimäki on saanut aikaan ryhtiliikkeen ja muutoksen joukkueen peli-ilmeessä. Lauantain ottelu nähdään suorana päälähetyksenä Ruudussa kello 17 alkaen.

– Joukkueen pelissä on aina viilattavaa tässä vaiheessa vuotta. Täällä on ollut Kirissä hyvä pelinjohtaja aiemminkin ja asioita on tehty hyvin. Siellä vain oli tullut jonkinlainen henkinen lukko varmaan joukkueelle, jota on nyt pikkuhiljaa avattu, Lehtimäki sanoi.

Kokenut pesäpalloanalyytikko Juhani Lehtimäki tarttui Jyväskylän Kirin (2020) viuhkaan. Ⓒ Juha Leskinen

Yhden ottelun kärkeä vähemmän pelannut Kannuksen Ura on sarjataulukon ykkönen pistekeskiarvoja vertailtaessa. Huippulukkari Miika Keski-Petäjä on odottanut omiltaan enemmän sisäpelissä, mihin joukkue vastasikin 13 juoksun ilotulituksella Kankaanpään Mailaa vastaan.

– Ulkopeli on koko ajan tasapainossa ja antaa mahdollisuuden. Sisällä emme saa paineistettua hirveästi. Ajolähdössä on paloja alla ja sattuu jotain ihmeellistä, mihin sisäpeli vähän tyssää, Sotkamon Jymystä syksyn loppuottelusarjan jälkeen kasvattajaseuraansa palannut tähtipelaaja arvioi.

Sarjassa on myös pelattu ristiin ja enemmän otteluita on ratkaistu kotiutuskilpailussa kuin kahden jakson jälkeen. Haminan Palloilijat otti unelmaviikollaan täydet kuusi pistettä PuMu:lta vieraissa ja Uralta kotona, mutta kompastui alkukauden yllättäjän Seinäjoen Maila-Jussien vieraana. Pirteästi aloittanut sarjanousija Nurmon Jymy puolestaan kukisti Maila-Jussit pitkästä aikaa pelatussa paikallisderbyssä. Vaikean alun jälkeen Simon Kiri liitää kolmen ottelun voittoputkessa ja hilaa itseään taulukossa ylöspäin.

Haminan Palloilijoiden kapteeni Sasu Toikka kuuluu joukkueensa avainpelaajiin niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Ⓒ Petri Hiironen

Kärkinelikko on sarjataulukkoon tiukasti tuijottamalla erottunut muista, mutta kolmen pisteen voitot voivat muuttaa tilannetta nopeasti. Samassa on hyvä muistaa sarjajärjestelmän muutos. Kahdeksan parasta jatkaa joka tapauksessa ylempiin pudotuspeleihin, joiden voittaja nousee Superpesikseen. Kuntohuippu pitää ajoittaa syksylle, mutta runkosarjassakin pitää pelata riittävän hyvin ja pystyä valmistamaan omaa peliä kauden huipennukseen.

Vaihtoehdot ovat raastavat. Kahdeksas vie viimeisen pudotuspelipaikan ja yhdeksäs säilyy sarjassa, mutta kaksi viimeistä pelaavat putoamista vastaan. Miesten Ykköspesis täydentyy 12 joukkueen sarjaksi kaudelle 2027.

Miesten Ykköspesiksen ajantasainen sarjatilanne löytyy tilastot-sivulta.