Uutinen

Suurten kaupunkien joukkueet sähköistävät miesten Ykköspesiksen kärkikamppailun

Kautta aikain lyöjäkuninkaan titteliä hallussaan pitänyt Jere Dahlström (PuMu), kaikkien aikojen etenijäkuningas ja kärkilyöntitilaston ykkönen Sami Haapakoski (YK) sekä hallitseva vuoden lukkari Juha Puhtimäki (PuMu), kuuluvat sarjan kuumiin nimiin. Ei kuulosta yhtään yllättävältä ennen kuin huomautetaan, että puhe on nyt Ykköspesiksestä.

Juho Matola siirtyi kasvattajaseurastaan Ylivieskan Kuulasta Jyväskylän Kiri 2020:n paitaan kaudelle 2024. Ⓒ Juha Leskinen / Juha Leskinen

5.5.2025

Ennakkoasetelmiltaan vastaavaa kautta ei ole miesten Ykköspesiksessä koettu vuosikausiin, jos koskaan. Viime syksyn loppuottelijat, Superpesiksestä kauden 2022 jälkeen pudonnut Kankaanpään Maila ja vuotta myöhemmin saman kohtalon kokenut Koskenkorvan Urheilijat on ohitettu kärjessä ainakin pelinjohtajien ennakkoarvioissa. Keulille povataan vahvistunut Jyväskylän Kiri 2020 ja Puna-Mustat Helsingistä sarjanousijana.

Asetelma on herkullinen, sillä Ykköspesiksen voittaja nousee suoraan Superpesikseen kaudelle 2026. Viime vuonna vastaavaa mahdollisuutta ei ollut, kun miesten Superpesiksen joukkuemäärä pudotettiin 12:een.

Kovalla nipulla sarjaan lähtee myös laadukasta ja menestyksekästä juniorityötä tekevä Kouvolan Pallonlyöjät. Ykköspesis-joukkueella ei kuitenkaan ole osallistumisoikeutta runkosarjan jälkeisiin ylempiin jatko-otteluihin, jos seuralla on jo joukkue Superpesiksessä.

Veteli Pesiksen kasvatti Santeri Salmela, 20, on Koskenkorvan Urheilijoiden Ykköspesis-joukkueen lukkari. Ⓒ Juha Leskinen / Juha Leskinen

16. peräkkäiseen Ykköspesis-kauteensa valmistautuva kuopiolainen Puijon Pesis on totuttu näkemään kärkikahinoissa. Tällä kertaa pelinjohtajat sijoittavat PuPe:n kuitenkin vasta viimeiselle pudotuspeleihin oikeuttavalle sijalle kuudenneksi, selvästi ennakkosuosikkien alapuolelle. Panokset ovat kovat, sillä tasaisessa keskipalkissa marginaalien odotetaan olevan pienet. Runkosarjan neljä viimeistä joutuvat ottelupareina pelattavaan putoamiskarsintaan. Yleisön vahvaa kannustusta tarvitaan siis toden teolla, esimerkiksi jälleen tunnelmaltaan parhaaksi arvioidulla Jyväskylän Lohen kotistadionilla Koskenharjulla.

Onko Juha Puhtimäki jälleen vuoden lukkari?

Ykköspesiksessä nähdään runsaasti Superpesiksessä meritoituneita pelaajia. Mainittujen kolmen superpelaajan lisäksi uusia kasvoja sarjassa ovat mm. Itä-Länsi-pelaaja Juuso Keski-Koukkari (Jkl Kiri), Manse PP:ssä Tampereella Suomen mestaruutta 2021 juhlinut Leevi Lehto (PuMu), neljä SM-mitalia urallaan voittanut Iiro Nokkala (Jkl Kiri), kokenut vastuunkantaja Samu Vainikainen (PuPe) sekä kotikonnuilleen vuokrasopimuksella palaava Juhani Ojala (KaMa), SM-pronssimitalisti Kempeleen Kiristä 2023.

Parhaista parhaat kootaan Idän ja Lännen joukkueiksi tähdistöotteluun. Ykköspesiksen Itä-Länsi-ottelut pelataan Osuma Areenalla Kuopiossa sunnuntaina 6. heinäkuuta.

Pelinjohtajien ennustuksena Juha Puhtimäki valitaan sekä sarjan parhaaksi pelaajaksi että lukkariksi. Valinta kumpaan tahansa olisi historiallinen. Toistaiseksi vuoden pesäpalloilijana ja Ykköspesiksen parhaana on urallaan palkittu ainoastaan Emilia Itävalo. Vuoden lukkarin ja Ykköspesiksen vuoden lukkarin pystin on molemmat saavuttanut vain Elli Kattelus.

Puhtimäen vanavedessä sarjan lukkareiden taso on korkea. KPL:n Superpesis-joukkueessa päävastuun kaudella 2023 kantanut Aleksi Vainio nähdään alkavalla kaudella Jyväskylän Kirin lautasella. Nuoreksi läpimurtopelaajaksi pelinjohtajat löytyvät useitakin kandidaatteja, joista yksi varteenotettava nimi on Seinäjoen Maila-Jussien oma kasvatti Luukas Teppo.

Oman mausteensa keitokseen heittävät farmi- ja kaksoisedustussopimukset. Esimerkiksi Tino Heikkilän ja Toma Heikkilän nimet ovat olleet esillä puhuttaessa Puna-Mustien sekä tamperelaisen Manse PP:n farmiyhteistyöstä. Seinäjoen Maila-Jusseilla on mahdollisuus saada seuran oma kasvatti, vuoden poikalukkari Ville Soini käyttöönsä Vimpelin Vedosta kaksoisedustussopimuksen puitteissa. Kaikki sopimukset ja niihin kirjatut pelaajat löytyvät tulospalvelun julkiselta listalta, samoin kuin pelaajasiirrotkin.

Ykköspesis-kausi 2025

Pelinjohtajien ennakkoarviot Ykköspesis-kaudesta 2025 kokonaisuudessaan (pdf)

Ykköspesiksen otteluohjelmat ottelut-sivulla

Miesten Ykköspesis Ruudussa

Naisten Ykköspesis Ruudussa